sunnuntai 26. elokuuta 2012

Romania kutsuu...




 Tea ja Juha ovat nyt syksyllä alkavan Mercy & Justice DTS -koulun henkilökuntaa. Molemmat tekivät myös oman OP-koulunsa harjoittelujakson (aktion) Romaniassa ja johtavat nyt kevään harjoittelujaksoa. Tiimit lähtevät Romaniaan itsenäisyyspäivän aikoihin.

Juha, mikä sinut sai mukaan tähän projektiin?

- Oman op-koulun hyvät kokemukset ja opetus jäi niin hyvin mieleen, ja halusin myös olla mukana auttamassa muita ja mahdollistamassa myös muiden ihmisten eteenpäin pääsyn elämässään. Myös asuminen Romaniassa puoli vuotta kiinnostaa ja siellä jos pystymme auttamaan ihmisiä ja saamaan aikaan siellä jotain edistystä heidän elämässään.

Romaniassa tiimit vierailevat erilaisissa laitoksissa, vanhainkodeissa, seurakunnissa, ym, sekä kylissä tavallisten ihmisten keskellä ja saavat viettää paljon aikaa romanilasten kanssa leikkien, pelien, opettamisen muodossa - saadaan tehdä käytännön asioita, joilla on merkitystä. Joulukuussa tiimit jakavat kylissä köyhille perheille Operaatio Joulun Lapsi -projektin lahjapaketteja.

Itse todella toivon, että jokainen jolla on ammatti tai muuta osaamista, pääsisi hyödyntämään sitä aktion aikana, sanoo Tea.

Tea jatkaa: ”Itse asiassa, oman OP-koulun jälkeen ajattelin, että ei enää koskaan Romaniaan.. mutta kuinkas kävikään, koin että Jumala alkoi puhua mulle Romaniasta ja lisäksi mun haaveena on ollut, että pystyisin hyödyntämään omaa sairaanhoitajan ammattiani jossakin aivan muualla kun sairaaloissa ym. Suomessa. Tässä projektissa kaikki tämä toteutuu, ja vielä lisääkin!

OP-koulussa ainakin itse opin todella paljon uutta Jumalasta ja siitä millainen Hän on. Ja uskon, että Jumala vie jokaisen meistä uuteen seikkailuun. Perheniemi on aika turvallinen paikka olla ja kasvaa uskossa, joten Romania varmasti tuo meille kaikille haasteita luottaa Jumalaan ja Hänen huolenpitoonsa.

Kerropa, kun vauhtiin päästiin, vielä joku koskettava juttu ed. reissuilta Romaniasta.

- Itselleni jäi erityisesti mieleen edellisiltä reissuilta lapset ja se, miten vähän heillä oli ja silti he olivat iloisia. Nyt maaliskuussa, kun Juhan kanssa kävimme Romaniassa näin ensimmäisen kerran lapsia, joilla ei ollut kenkiä jalassa ja itse olin aivan jäässä, vaikka vaatetta oli lasten vaatteisiin verrattuna paljon. Pienilläkin unelmilla ja teoilla on merkitystä! Romanikylään perustettu koulu oli hyvä esimerkki.. yhden miehen unelmasta syntyi koulu ja sitä kautta lapset oppivat, vievät oppimaansa kotiin aikuisille ja sitä kautta koko kylän rikollisuus oli vähentynyt. Se oli huikeeta =)

- Itse lähdin OP-kouluun, koska olin jotenkin tyytymätön omaan elämääni. Mulla oli täydellinen vuokra-asunto järven rannalla, hyvä työ leikkaussalissa, mutta se ei riittänyt. Halusin löytää jotakin enemmän ja tehdä enemmän. Ja koulu oli alku sille... koskaan ei voi tietää, mistä itsensä löytää, vaikka sitten sieltä Romaniasta.
 

tiistai 21. elokuuta 2012

Ei sanota sitä s-sanaa vielä...


..ei ei toki, mutta on täällä opiston seudulla kyllä ilmassa sellaista loppukesän intoa ja sadonkorjuuajan tunnelmia. Puimurit pelloilla ja poimurit metsissä. :) Maanantaina alkoi 5. terapeuttisen sielunhoidon koulutus ja myös Ruurikkalan Summer DTS on tällä viikolla täällä, mikä toi taas väriä ja kansainvälisyyttä opistolle.


Kriisipalvelukoulutusviikonloppu oli myös antoisa. Muutamalla paikkakunnalla ovat jo yllättävän pitkällä kriisipalvelutoiminnan aloittelemisessa, mikä oli toki hyvin innostavaa. Erityisesti ryhmän perustamista suunnitteleville tai ryhmänohjaajille suunnattu koulutussarja jatkuu talvella.

P.S. Syksyllä jatkuvat avoimet opetusillat, viikkomessut ja Hyvän olon illat opistolla lähes joka keskiviikko. alkaen 22.8. klo 18. Katso ajankohdat ja puhujat opiston sivuilta! Tervetuloa!

Mukavaa s... kesää kaikille!! :)

lauantai 18. elokuuta 2012

Kriisipalvelukoulutussarja alkoi


Ensimmäinen Kriisipalvelukoulutus kokosi opistolle suuren joukon kriisi- ja kasvuryhmän ohjaajana toimimisesta kiinnostuneita. Kriisipalvelutoimintaa ollaan pikkuhiljaa aloittelemassa uudelleen ja Perheniemen opiston osa tässä haasteessa on olla kouluttamassa ja varustamassa ryhmänohjaajia. Osallistujia saapui tähän 1. koulutukseen lähes 20 eri paikkakunnalta, mikä on hyvin rohkaisevaa. 


Alkuperäisen Kriisipalvelun perusti v. 1978 psykiatri Anja Kauppala tarkoituksenaan tarjota ryhmäterapiatoimintaa täydentämään vastaanotolle tuloa. Lähes kaikki Kriisiryhmät (joita oli parhaimmillaan yli 40 kpl eri puolilla Suomea) toimivat vapaaehtoistoiminnan varassa. Nämä toimintaperiaatteet kantoivat koko Kriisipalvelun toiminta-ajan v. 2007 asti ja muodostavat pohjan myös tulevalle.

Vertaisryhmissä on valtava voima! Olisiko tässä sinulle konkreettinen tapa palvella? Vielä ehdit mukaan! Kriisipalvelukoulutussarja jatkuu 3 kertaa vuodessa. Koulutussarjan tarkoitus on konkreettisella tavalla varustaa kriisi- ja kasvuryhmien ohjaajia ja ryhmän aloittamista harkitsevia. Jos tahdot palvella lähimmäisiäsi ryhmän avulla ja kaipaat varustusta palveluun, tämä koulutussarja on sinua varten.


perjantai 10. elokuuta 2012

Remonttitunnelmia - osa I


Nosturi saatiin paikalle ja eikun yläilmoihin! Rännit on jo purettu kartanosta ja asuntolasta. Todennäköisesti alkuperäiset (1870-luvulta) kattotuolien päät ovat osittain lahonneet ja niiden vaihtamisessa on vähän enemmän askartelua.

Ehdittiin onneksi välillä vähän grillatakin töiden lomassa.


tiistai 7. elokuuta 2012

Oletko valmis vastaamaan Euroopan haasteisiin?


Eurooppa on murrostilassa. Tahdotko sinä laittaa itsesi likoon ja olla konkreettisella tavalla osa vastausta Euroopan haasteisiin? Perheniemen opisto ja Missionuoret tarjoaa konkreettisen mahdollisuuden olla tuomassa toivoa Euroopan syrjäisimmille seuduille. Oradean alueella Romaniassa elää arviolta 2,5 miljoonaa romania köyhyydessä, heikolla perusterveydenhuollolla, yleensä vailla koulutusmahdollisuuksia. Alueen sosiaaliset ongelmat heijastuvat koko Eurooppaan kerjäläisinä, taskuvarkauksina, jne. Perheniemen Mercy & Justice DTS -opetuslapseuskoulu lähtee lähes puoleksi vuodeksi tutustumaan tilanteeseen, oppimaan alueella tehtävästä sosiaalisesta työstä ja kohtaamaan tavallisia ihmisiä heidän olosuhteissaan.
Pakolaisia Italian vesillä

Opetuslapseuskoulu on opettavainen, mutta haasteellinen 9 kuukauden seikkailu ja myös mahdollisuus sinulle viettää aikaa Jumalan kanssa, saada uusia ystäviä, miettiä omaa kutsumustasi ja paikkaasi maailmassa! Opetuslapseuskoulun tavoite on yksinkertainen: Tunne Jumala ja tee Hänet tunnetuksi! Mercy & Justice DTS on avoin kaikenikäisille. Lue lisää opiston sivuilta, äläkä missaa tätä mahdollisuutta!! Opetuslapseuskoulu järjestetään yhteistyössä Missionuoret ry:n kanssa. (Missionuoret - Youth With A Mission on yksi maailman suurimmista kansainvälisisitä lähetysjärjestöistä, jolla on toimintaa n. 180 maassa.) Tartu haasteeseen, vielä ehdit mukaan!

Turvapaikanhakijoita Ateenassa