tiistai 6. toukokuuta 2014

Kevät vaihtuu pian kesään


Räntääkin on taas sadellut, mutta kesä tulee vääjäämättä, eikö niin. Opiston kesä on täynnä vaikka mitä jännää, leirejä, kursseja ym ym. Pari ihan uutta kurssiakin on joukossa, mm. nukkekotikurssi ja "hengityskoulu". Täyteen elämään -viikko ja avioliittoviikko ovat olleet jo pitkään todella suosittuja. Kevään kriisipalvelukoulutukseenkin ehdit vielä mukaan... Katso kaikki kesän mahdollisuudet täältä.


Tällä viikolla opistolla on ollut kunnia saada taas opettajaksi yksi suomalaisen sielunhoidon ja sielunhoitoterapian pioneereja eli Seppo Jokinen. Viikon aiheena "Jeesus kohtaa ihmisen". Muutoin täällä jo valmistaudutaankin kevätjuhlien viettoon. Koululaistiimi päättää 9 kuukauden yhteisen matkansa parin viikon päästä ja TARE 23.5. Sitten onkin kevätsiivousten aika ennen kuin nuorison musiikkikurssi alkaa.


Iitti on pieni paikkakunta, mutta varsinkin kesäisin täällä tapahtuu vaikka mitä. Iitin musiikkijuhlilla 11.-14.6. on jälleen mukana kansainvälisen tason artisteja ja perinteinen Hiidenvuoren yökonsertti on taas luvassa. Keväällä kannattaa myös käydä tsekkaamassa Arboretum Mustilan alppiruusujen kukinta...!

Opiskelijat esittivät huikean pääsiäisdraaman Toveripäivillä